2 kpl ankanrintaa
suolaa
rosmariinia
2 rkl muscovadosokeria
2 dl karpaloita, vadelmia tai puolukoita
2 dl kanalientä
1 dl punaviiniä
kuorittu porkkana, ½ sipuli, laakerinlehti, muutama
mustapippuri
½ dl neljän lehden balsamicoa
Kastike
Laita tumma sokeri kattilaan. Lisää karpalot, kun sokeri
alkaa sulaa. Sekoita ja anna marjojen mehustua. Lisää kanaliemi,
punaviini, kasvikset ja mausteet. Anna liemen kiehua puoli
tuntia. Siivilöi ja keitä kokoon niin, että puolet on
jäljellä. Lisää balsamietikka.
Viillä ankanrinnan rasvakerrokseen ristikko. Hiero
morttelissa rosmariini ja suola ja ripottele ne linnunlihalle.
Laita ankanrinnat kylmään paistinpannuun. Nosta lämpötilaa ja
paista rasvapintaa, kunnes rasvaa on sulanut reippaasti pannulle.
Laita nyt ankanrinnat rapea rasvakerros ylöspäin uunivuokaan. Kaada
marjakastike mukaan ja nosta vuoka 170-asteiseen uuniin.
Paista 15–17 minuuttia. Nosta vuoka uunista, ja kääri ankanrinnat
foliopakettiin. Siivilöi kastike pieneen kasariin, yritä kuoria
kaikki mahdollinen rasva pois. Voit tarkentaa makua vielä tilkalla
balsamietikkaa.
Sopivia lisukkeita ovat paahdetut perunalohkot ja juurekset, pavut ja hyytelö.
Energiasisältö keskimäärin / 100 g: 156,8
kcal / 658,4 kJ
Laktoositon, kananmunaton