Kevätkukonpoika al diavolo

Neljälle

2–4 kevätkukonpoikaa tai broilerinrintafileetä
1½ dl sitruunalla maustettua neitsytoliiviöljyä
1 iso sitruuna
2–4 isoa mehevää salvianlehteä
½ tl kuivattua chiliä tai 2–3 pientä tuoretta palkoa
suolaa

Aromivoi
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
4 rkl silputtua persiljaa
2 rkl notkeaa voita

Lisäksi
sitruunaviipaleita

Leikkaa kukonpojat rintalastaa pitkin auki. Litistä ne esim. paistipannulla painamalla perhosen muotoon ja nosta vuokaan.

Valmista marinadi. Pese sitruuna, raasta kuori ohuella terällä ja purista lopuksi mehu. Silppua chili ilman siemeniä. Sekoita kaikki marinadin ainekset oliiviöljyyn. Mausta suolalla. Kaada marinadi kukonpoikien päälle ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Käännä ja jatka marinoimista vielä saman verran lisää. Sekoita maustevoi. Silppua sipuli, valkosipuli ja persilja. Sekoita silput notkeaan voihin, mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna uunin grillivastus. Laita marinoidut linnut ensin nahkapuoli alaspäin pellille. Nosta uuniin ylätasolle melkein grillivastukseen kiinni. Kypsennä n. 15 minuuttia ja valele marinadiliemellä. Käännä linnut ja grillaa vielä 15 minuuttia, valele välillä marinadilla. Tarkista kypsyys koivesta pistämällä lihaa haarukalla. Valuvan nesteen tulee olla kirkasta. Levitä aromivoi nahkapuolelle ja grillaa vielä muutama minuutti. Kukonpojat tarjotaan kuumina tai kylminä sitruunaviipaleiden kera.

Herkku - Reseptit

Copyright © Stockmann